Zenaton intohimo ja omistautuminen Valpolicellan alueelle alkoi 1960-luvulla, jolloin Sergio Zenato aloitti jälkeläistensä jatkaman työn. Talon viinifilosofia nojaa vahvasti oman alueen rikkaaseen historiaan ja kulttuuriin sekä perinteen kunnioittamiseen, mutta myös jatkuvaan uudistumiseen ja laadun kehittämiseen. Zenaton pitkäjänteisen työn seurauksena talon viinit ovat kansainvälisesti arvostettuja ja viiniasiantuntijoiden ylistämiä.

Viininviljely on Zenaton perheelle elämäntapa. Perheen koti ja kellarit sijaitsevat idyllisellä Luganan alueella Gardajärven eteläkärjessä. Edesmenneen Sergion lapset, Nadia ja Alberto, ovat nykyisin viinitalon johdossa.

Noin 90 hehtaaria käsittävät viinitarhat sijaitsevat Veneton maakunnassa Luganan ja Valpolicella Classicon parhailla alueilla, jossa Garda-järven ja vuoriston läheisyyden ansiosta vallitsee kasvuolosuhteille otollinen mikroilmasto.

Tuotannon kiintopisteitä ovat Valpolicellan alueen punaviinit, Valpolicella Superiore sekä Costalunga-tarhalta tulevat Amarone ja Ripassa. Lue lisää Valpolicellan alueesta täältä.

Vuonna 2021 valikoimaan on tullut uutena tuotteena samoilta tarhoilta peräisin oleva roseeviini, Rosé San Benedetto, jonka päärypäle on alueen Amaronesta tuttu Rondinella.

Zenato on myös tunnettu valkoviinien tuottaja. Alkon valikoimasta löytyy alueen tunnetuimmat valkoviinit: Lugana, Pinot Griogio ja Soave.

Zenato Lugana San Benedetto

Zenato Lugana San Benedetto

Garda-järven eteläpuolelta Luganassa uniikista Trebbiano di Luganasta valmistettu  viini on erittäin maukas, mineraalisuuden ja hennon hunajaisuuden sävyttämä viini. Lavean suutuntuman ja napakan rakenteensa ansiosta viini toimii hyvin rasvaisen kalan ja tuhtien pastojen kumppanina ja raikas mineraalisuus tekee siitä myös mainion kumppanin parsalle. Luganassa sijaitsee myös Zenato-perheen koti ja viinivalmistamo.

Italia

14,89 €/0.75l

Alkon verkkokauppa

Zenato Rosé San Benedetto

Gardan yläpuolelta, Costalunga- rinnetarhalta poimitut Rondinella-rypäleet kylpevät auringossa päivisin, mutta korkeuden ja järveltä nousevan sumun ansiosta yöt ovat viileämmät, mikä takaa viinin raikkaan hapokkuuden ja viehättävän tasapainoisen maun. Viini sopii erityisen hyvin sitruunalla kruunatuille kesäisille kalaherkuille tai runsaille pastoille.

Italia

12,48 €/0.75l

Alkon verkkokauppa

Zenato Valpolicella Superiore

Zenato Valpolicella Superiore

Zenaton Valpolicellan alueen muhkea-aromiset punaviinit ovat tyylipuhtaudessaan oppikirjaesimerkkejä siitä, kuinka taitava viinintekijä onnistuu vangitsemaan terroirinsa pulloon

Zenaton Valpolicella Superiore on runsas, notkea ja melko rustiikki viini sopii hyvin tilanteeseen, jossa haluaa korottaa arkea. Superiore-luokitus takaa vuoden kypsytyksen tammitynnyreissä. Viini on monipuolinen ruoan kumppani, oli pöydässä sitten lasagnea, juustoja tai lihaa ja erinomainen myös grillattujen hieman savuisten aromien kanssa.

Italia

13,99 €/0.75l

Alkon verkkokauppa

Zenato Ripassa Valpolicella Superiore 2013

Zenato Ripassa

Viini on valmistettu ripasso-menetelmällä käyttämällä valmis valpolicella-viini uudelleen amaronen puristamisesta jäljelle jääneen kuorimäskin kanssa. Kuorista irtoaa edelleen runsaasti fenoleita, väriä sekä ennen kaikkea muhkeita aromeja. Ripasso-viinistä saadaan siten valpolicellaa runsaampi, pehmeän täyteläinen viini. Zenaton Ripassa on tyyliltään erityisen hienostunut ja konsentroitunut, jonka aromeissa on  kuivattuja hedelmiä ja nahkaa. Viini on erinomainen kumppani juhlaville liha-ateroille, juustoille tai nautittuna ihan sellaisenaan.

Italia

20,98 €/0.75l

Alkon verkkokauppa

Zenato Amarone della Valpolicella Classico

Zenato Amarone

Muhkean amaronen salaisuus on vuosituhansia vanha Valpolicellan alueen perinne, jossa rypäleterttujen annetaan kuivua tuulisen talven yli ennen niiden puristusta. Rusinoituneista rypäleistä valmistettu viini on erittäin tiivis, muhkea ja lämmin. Viini on kypsynyt 36kk ajan tammitynnyreissä, jonka jälkeen 24kk pulloissaan.

Intensiivisen tummanpuhuvan viinin tuoksu on huumaava ja runsaan aromikas. Kypsiä hedelmiä kuten luumua ja kirsikkaa seuraavat kypsytyksestä kertovat kuivatut hedelmät, makeat lämpimät mausteet ja tumma suklaa. Suussa kuiva, uhkea ja intensiivinen makumaailma on niin ikään erittäin täyteläinen, monikerroksinen, runsasta hedelmäisyyttä tasapainottavat miellyttävä hapokkuus sekä kypsät tanniinit

Zenaton Amarone on täydellinen lopetus aterialla ja sen seuraksi riittää pala kypsää juustoa tai tummaa suklaata. Viinin voi myös yhdistää myös riista-aterialle, jossa on tarjolla poroa

Italia

43,98 €/0.75l

Alkon verkkokauppa

Tilaa reseptit, ammattilaisten juomasuositukset, tapahtumat ja tarinat näiden takaa ilmaiseksi suoraan sähköpostiisi.

Viiniposti on kuukausittain ilmestyvä uutiskirje. Voit halutessasi poistua listalta koska vain uutiskirjeen linkistä.

Visit Us On FacebookVisit Us On Instagram