Maa-artisokkakeitto ja parmankinkkua

maa-artisokkakeitto
Ainekset

600 g maa-artisokkia

1 keltainen sipuli

2 valkosipulin kynttä

1 dl kuohukermaa

3 dl maitoa

4 dl vettä

½ sitruunan mehu

4 siivua parmankinkkua

suolaa

mustapippuria

voita paistamiseen

Ohje
  1. Aloita parmankinkkusiivuista. Levitä ne leivinpaperin päälle pellille ja paista 150 asteisessa uunissa noin 5 – 10 min. Niistä pitäisi tulla rapeita muttei palaneita. Anna jäähtyä ja pieni palat hieman pienemmiksi.
  2. Kuori ja lohko maa-artisokat.
  3. Hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet. Sulata voi kattilassa ja lisää hienonnetut sipulit sekä maa-artisokkapalat. Anna kuullottua hetki. Lisää kerma, maito, vesi ja sitruunamehu. Anna kiehua rauhallisesti n 20 min.
  4. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Mausta suolalla ja pippurilla. Koristele parmankinkkupaloilla.

Suositukset

Zenato Lugana Riserva

Zenato Lugana Riserva "Sergio Zenato"

Zenato on perheomisteinen viinitalo, jonka Sergio Zenato perusti vuonna 1960. Nyt jo edesmennyt Sergio omasi vahvan vision alueen potentiaalista ja nykyisin taloa johtaa hänen lapset Nadia ja Alberto Zenato. Zenaton noin 70 hehtaaria käsittävät viinitarhat sijaitsevat Veneton maakunnassa Luganan ja Valpolicella Classicon parhailla alueilla, jossa Gardajärven ja vuoriston läheisyyden ansiosta vallitsee kasvuolosuhteille otollinen mikroilmasto. Tuotannon kiintopisteitä ovat Luganassa uniikista Trebbiano di Luganasta valmistettu valkoviini ja Valpolicellan alueella, Costalunga-tarhalta tulevat Amarone ja Ripassa. Zenaton viinifilosofia nojaa vahvasti oman alueen rikkaaseen historiaan ja kulttuuriin sekä perinteen kunnioittamiseen, mutta myös jatkuvaan uudistumiseen ja laadun kehittämiseen. Zenaton viinit ovat kansainvälisesti arvostettuja ja viiniasiantuntijoiden ylistämiä.

Italia 39,87€