Kansainvälisestikin palkittu cocktailbaari Tiima Tampereen sydämessä on saanut kasvojenkohotuksen ja aika tuntuu jatkossa lentävän kuin siivillä. Vanhaan kellokauppaan 2017 avattu entinen salakapakka on tuotu teemaltaan eteenpäin kieltolain ajasta kohti svengaavaa 60- ja 70-lukua ja ennen lukossa olleet ovet on avattu.

Edelleen kirkkaimmassa valokeilassa pysyvät maailmanluokan cocktailit ja mukava palvelu. Tiiman cocktaillistalta löytyy niin kansainvälisiä klassikoita kuin Tiiman baarimestarien omia nestemäisiä taideteoksia, alkoholittomia herkkuja unohtamatta. Takabaaria täyttää myös todella laaja gini- ja viskivalikoima. Vilkkaana viikonloppuiltana tilan täyttävät rento musiikki, kiehtova puheensorina ja ravistimien rahina…

Vastuullisuus edellä

Cocktailbaari Tiima tarjoilee monia klassikoita ja moderneja uutuuksiaMonipuolisen cocktail-listan taustalla olevien rautaisten ammattilaisten pyrkimyksenä on ottaa ympäristö vastuullisesti huomioon: Baarin valikoima on rakennettu kestävällä tavalla, hävikkiä hyödyntäen. Tarkoituksena on käyttää mahdollisimman monipuolisesti raaka-aineita, ruokahävikin minimoimiseksi.

Maaliskuussa 2021 ”matkataan” Italian Milanosta Torinoon

Monien lomahaaveet lykkääntyivät vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Kuitenkin aitojen makujen, viihtyisien iltojen ja iloisen tunnelman havitteleminen ei tarvitse loppua tähän! Maaliskuussa Tiiman cocktail-listan teemana on matkakuumeen parantaminen: aikamatka Milanosta Torinoon! Cocktailien inspiraationa ovat olleet Italian klassikkodrinkit, tuotuna tähän päivään. Aikamatkalle pääset vanhassa kellokaupassa Tiiman aidon ja rennon palvelun siivittämänä…

Tiiman cocktail-lista koostuu viikolla 9 (1.3.-7.3.2021) vain ja ainoastaan Italiasta inspiraationsa saaneista drinkeistä. Jos et kuitenkaan ehdi kyseisellä viikolla vierailemaan Tiimassa, ei huolta! Italia-cocktailit ovat tarjolla koko maaliskuun ajan perinteisen listan rinnalla!

Järjestä ikimuistoiset juhlat Tiimassa

Tiiman voi varata myös yksityistilaisuuksia varten. Jos tahdot järjestää ikimuistoiset firman pikkujoulut, vuosipäiväjuhlat tai muun tilaisuuden Tampereen keskustassa, Tiima on loistava vaihtoehto. Tarjolla on myös cokctail-koulutusta ja muuta erikoissisältöä toiveidesi mukaan.

Lue lisää Tiiman sivuilta: https://olympiakortteli.fi/tiima/

Tiima (Olympia-kortteli)

Satakunnankatu 10

33100 TAMPERE

https://olympiakortteli.fi/tiima/

Aukioloajat:

MA-TI | SULJETTU

KE-PE | 16-23

LA | 15-23

SU | 16-23

Tilaa reseptit, ammattilaisten juomasuositukset, tapahtumat ja tarinat näiden takaa ilmaiseksi suoraan sähköpostiisi.

Viiniposti on kuukausittain ilmestyvä uutiskirje. Voit halutessasi poistua listalta koska vain uutiskirjeen linkistä.

Visit Us On FacebookVisit Us On Instagram