Sosiaalinen media sekä ihastuttaa että vihastuttaa. Se saa ilmiöitä leviämään joskus tsunamin tavoin. Näin kävi myös vuonna 2013 perustun talon cavalle: Villa Conchille. Siitä tuli nopeasti maailmanlaajuinen ihastus: kaikki tahtoivat pitsireunaiseen turkoosiin sonnustaneita kuplia. Eniten Villa Conchi kuohuviiniä myydään Canadaan, mutta eräs toinen, huomattavasti pienempi pohjoinen kansakunta keikkuu myyntitilastojen neljäntenä. Arvaatko mikä?

Villa Conchin cavat eivät ole ainoastaan päältä kauniita: ne ovat ansainneet lukuisia palkintoja sokkokilpailuissa, joissa arvioidaan erityisesti hinta-laatusuhdetta. Nuoren cavatalon taustalta löytyykin huomattava määrä tietotaitoa, kunnianhimoa ja ennen kaikkea käsityötä.

Javier Ruiz de Galarreta ja taito tähystää merten yli

Villa Conchin taustalta löytyy mies, joka on jo pitkään osannut tähytä kauas horisonttiin. 1990 luvun kolkutellessa Javier Ruiz de Galarreta tahtoi auttaa laadukkaita viinitaloja kansainvälisillä markkinoilla. Hän ymmärsi, että pienen tai edes keskisuuren viinitalon oli miltei mahdotonta lyödä läpi ilman taustavolyymia. Niinpä vuonna 1993 hän perusti ARAEX-nimisen yhtiön, joka yhdisti aluksi yhdeksän Rioja Alavesan alueen viinitilaa yhteisen markkinoinnin ja maastaviennin alle.

ARAEX osoittautui menestykseksi: pian ARAEX vei maasta 1,6kpl jokaisesta alueen viidestä pullosta, ja vuonna 2001 Espanjan maatalousministeriö palkitsi ARAEX’n Espanjan parhaaksi maastavientiyritykseksi. Oli aika laajentaa valikoimaa: nykyään ARAEX Grands Spanish Fine Wines on Espanjan johtava itsenäisten viinitalojen ryhmittymä. Valikoitujen laatuviinitalojen viinejä myydään yli 70 maassa 11 miljoonan pullon vuositahdilla.

ARAEX on perustanut myös irrallisen akateemisen yhdistyksen tulemaan alan kehitystä. Spanish Fine Wines Institute kerää yhteen viinin viljelijöiden, valmistajien ja tutkijoiden tietotaitoa tarkoituksenaan tukea alan eri sektoreita ja siten lopulta viinikulttuuria. Instituutti tutkii, kouluttaa ja tukee paikallisyhteisöjä päämäärinään ekologinen kestävyys (kuten hiilijalanjäljen pienentäminen kaikilla osa-alueilla), sosiaalinen vastuu ja espanjalaisen viinikulttuurin vaaliminen.

Vuonna 2013 yhtiöön muodostettiin divisio The Grand Wines Premium, joka keskittyy innovaatioon, ja joka mahdollistaa myös uusien viinien tuottamisen. Sellaisten kuten Villa Conchi.

Villa Conchi on kunnianosoitus Javierin edesmenneelle äidille

Visionaan tuottaa laadukasta mutta nykyaikaista cavaa Javier etsi vuosien ajan sopivia viinitarhoja Penedesin alueella. Lopulta hän löysi Ylä-Penedesistä ja Tarragonasta Montserrat -vuoriston suojista vanhoja rinnetarhoja, joissa pensastyyliin kasvavat köynnökset tuottivat pientä mutta sitäkin tiiviimpää satoa. 900 metrin korkeudessa viineihin vaadittava hapokkuus muodostuisi luonnollisesti.

Javierin rakas äiti menehtyi kuitenkin vuonna 2010 ennen kuin ehti maistaa poikansa luomusta. Oikealta nimeltään Maria Imaculada Concepcion eli tuttavallisemmin Conchi oli ollut Javierille erityisen tärkeä menetettyään isänsä jo nuorena. Tunteellisen Javierin Conchi-äiti elää nyt paitsi kauniissa muistoissa, myös poikansa kauniin cavapullon nimessä.

Nimensä mukaista laatua

Villa Conchi ei omista viinitarhojaan, mutta tekee yhteistyöstä sopimusviljelijöiden kanssa. Toisin kuin koneellisesti työstettävillä alangoilla viljelijät saavat kunnon korvauksen paljon käsityötä vaativista toimistaan tähdätessään korkeaan laatuun.

Myös viinimössä tähdätään rimaa korkeammalle: vaaleansinietikettinen Villa Conchi Cava Brut viettää lain vaatiman 9 kuukauden lisäksi ylimääräiset kolme kuukautta pulloissaan hiivasakkansa päällä. Kokonaiset 12 kuukautta pyöristävät hienosti viinin hapot, ja saavat runsaan aromimaailman elämään. Villa Conchi Imperial Cava Extra Brut puolestaan on vuosikertacava, joka viettää peräti 25 kuukautta hiivasakkansa päällä. Premiumcavaan valikoidaan parhaat rypäleet kaikkein vanhimmista köynnöksistä.

Teksti: Liisa Huttu-Hiltunen

Kuvat: Villa Conchi

Lähde kanssamme viinimatkalle tutustumalla muihin viinituottajiimme Tarinoita tarhoilta -osiossamme!

Villa Conchi Magnum Cava Brut

Villa Conchi Cava Brut

Raikas ja tyylikäs Cava, joka sopii niin maljaksi juhlana kuin tapasten kumppaniksi. Viinitarhojen sijainti korkealla sekä Chardonnay-rypäle osana blendiä tuovat viinin makuun syvyyttä ja raikkautta. Suomalaisten suosikkicava on saatavilla myös 1,5l ja 0,375l koossa!

Espanja

12,98 €/0.75l

Alkon verkkokauppa

Villa Conchi Imperial Cava Extra Brut

Villa Conchi Imperial Cava Extra Brut 2013

Villa Conchin 20 kuukautta kypsytetty reservacava. Erittäin kuiva ja raikas, mousseltaan pehmeä mutta eloisa kokonaisuus. Tyylikäs juhlamaljana ja aperitiivina, mutta pärjää raikkaan hapokkuutensa ja intensiivisyytensä ansiosta myös esimerkiksi friteerattujen äyriäisten, soulaisten tapaksien ja paistetun kalafileen rinnalla.

Decanter on palkinnut kuohuvan kullalla!

Espanja

16,99 €/0.75l

Alkon verkkokauppa

Villa Conchi Cava Blsuh

Villa Conchi Cava Blush

Villa Conchi Rosé Cava Brut tunnetaan jatkossa nimellä Villa Conchi Cava Blush!

Uudistunut Villa Conchi Rosé Cava Blush on nimensä mukaisesti heleän pinkki. Lyhyemmän kuorikontaktin takia se on myös maultaan aikaisempaa kepeämpi ja raikkaampi. Tyylikäs, miellyttävän marjaisa ja helposti lähestyttävä Cava on monikäyttöinen seurustelu- ja ruokajuoma. Kuohuva muuttuu samalla myös vegaaneille sopivaksi.

Kuohuva saatavilla Alkosta 6.4.2020

Espanja

12,98 €/0.75l

Alkon verkkokauppa

Tilaa reseptit, ammattilaisten juomasuositukset, tapahtumat ja tarinat näiden takaa ilmaiseksi suoraan sähköpostiisi.

Viiniposti on kuukausittain ilmestyvä uutiskirje. Voit halutessasi poistua listalta koska vain uutiskirjeen linkistä.

Visit Us On FacebookVisit Us On Instagram