Portugalilaiset viinit kasvattavat suosiotaan Suomessa. Tutustu viinimaahan ja Viinipostin portugalilaisiin tuottajiin!
Verrattain pieneksi maaksi Portugali tuottaa hämmästyttävän kirjon erityyppisiä viinejä. Alle 600km pitkässä ja enimmillään 200km leveässä maassa ilmastolliset olosuhteet vaihtelevat suuresti. Matalalla rannikolla vaikuttavat Atlantin viileät tuulet, kun taas idässä ilmasto on kuiva ja ankaran mannermainen. Kun pohjoisen rannikon vuorilla saadaan sadetta jopa 2000mm vuodessa, eteläisen sisämaan miltei aavikkoisilla tasangoilla päästään tuskin 400 millimetriin. Vuoden keskimääräinen lämpötila kohoaa pohjoisen 10°C:sta etelän 17,5°C:en, ja kesällä yli 40°C:n helteet ovat arkipäivää.
Valtava vuoristoinen Espanja idässä ja Atlantti lännessä muodostavat ikään kuin taskun, jossa paikalliset viinilajikkeet ja perinteiset tavat ovat säilyneet eristyksissä muusta maailmasta. Harva portugalilainen viinilajike on koskaan lähtenyt maasta, ja vasta hiljattain kansainvälisiä lajikkeita on alettu kokeilla. Portugali 248 alkuperäislajikkeellaan on geeniteknologian aikana tutkijoille kuin vasta löydetty manner.
Portugalin tärkeä kauppa- ja puolustuskumppani on historiallisesti ollut toinen merten valloittaja Englanti. Jo 1100-luvulla pohjoisesta Minhosta laivattiin viiniä Englantiin, ja vuonna 1386 kuninkaallisella naimakaupalla sinetöity kumppanuus on säilynyt katkeamatta tähän päivään saakka. Viinikauppa on kukoistanut erityisesti Englannin ja Ranskan sotiessa, ja mm. Portviini ”syntyi” tällaisena aikana. Portugalin entiset alusmaat ovat edelleen tärkeitä kauppakumppaneita, ja vaikka eurooppalaiset ostavat suhteellisesti kalliimpia viinejä, määrällisesti tärkein vientimaa on Angola.
Viinikirva tuhosi miltei täysin myös Portugalin viinitarhat 1800-luvun lopulla, ja epätoivoiset viininviljelijät istuttivat tilalle suurisatoisia hybridilajikkeita, Vitis viniferan ja amerikkalaisten Vitis-suvun lajin risteytyksiä. 1900-luvulle tultaessa viiniteollisuus oli suorastaan kaoottinen, eivätkä köyhät pienviljelijät kyenneet investointeihin, joita laadun kehittäminen olisi eittämättä vaatinut. Poliittista ja taloudellista turbulenssia seurannut Salazarin 40-vuotinen yhden puolueen hallinto pyrki parantamaan tilannetta perustamalla osuuskuntia. Aluksi ne onnistuivatkin parantamaan viinien yleistä laatua, mutta kuten usein, keskushallinnollinen järjestelmä oli liian jäykkä ja kääntyi lopulta tarkoitustaan vastaan. Portugalin liittyminen EU:in merkitsikin viiniteollisuudelle uutta alkua sekä taloudellisesti että lainsäädännöllisesti. Viininviljelijät vapautuivat osuuskuntien ikeestä ja investointeja suorastaan virtasi uusille viinitiloille, joita perustettiin erityisesti harvaan asuttuun, tasaisesti kumpuilevaan Alentejoon.
Nykyinen viinilainsäädäntö on kolmiportainen: Ylin laatuluokka DOC (Denominação de Origem Controlada) on tiukin säädöksiltään, ja pääsääntöisesti vain paikalliset lajikkeet ovat sallittuja. IGP (Indicação Geogràfika Protegida), tuttavallisemmin VR (Vinho Regional) –luokka on huomattavasti joustavampi, ja siksi innovatiiviset tuottajat valmistavatkin erittäin laadukkaita viinejä myös tässä ”alemmassa” kategoriassa. Vinho-etikettiin riittää, että viini on valmistettu Portugalissa, eikä vuosikertaa tai lajikkeita mainita. Kaupallisesti kategoria on tärkeä, koska esimerkiksi roseeviinejä ei sallita laatuluokissa, mutta niitä viedään maasta valtavia määriä.
Portugalin lukuisista lajikkeista punaiset hallitsevat pinta-alaa
Portugalin viinit ovat lähes poikkeuksetta blendejä, joissa erityyppiset lajikkeet täydentävät toisiaan. Historiallisesti eri lajikkeet olivat sekaisin myös viinitarhoilla, mutta viimeistään EU:n myötä (ja tuella) tavasta on luovuttu. Lajikkeiden kypsyessä eri tahtiin sadonkorjuun ajankohtaa oli vaikeaa päättää, ja sato saattoi sisältää samaan aikaan sekä raakoja että ylikypsiä rypäleitä.
Kasvukautensa alussa kaikkien lajikkeiden rypäleet ovat vihreitä. Värimuutos tapahtuu lintujen houkuttelemiseksi vasta, kun siemenet ovat valmiita levitettäviksi.
Portugalin kuuluisin ja ehkä parhain rypälelajike on Touriga Nacional. Pienistä, tummista, paksukuorisista rypäleistä saadaan upean tiiviitä, aromeiltaan moniulotteisia, tanniinisia ja pitkämakuisia viinejä. Laadustaan huolimatta se on vain viidenneksi viljellyin lajike koko maassa ja jopa Dourossa (jossa se on pakollinen osa blendiä kuten myös Dãossa) sen osuus jää 10 prosenttiin viljelypinta-alasta. Se on vaikea, viljelijälleen riskialtis lajike: sen luonnollisesti pieni sato on erityisen herkkä kevään takatalville, se keskittyy lehvästön kasvattamiseen (rypäleiden kustannuksella) ja vaatii siksi työtä viinitarhalla. Lisäksi sen sadonkorjuussa on oltava hyvin tarkkana: liian aikaisin kerätyt rypäleet eivät ehdi kypsyttää tanniinejaan, mutta rypäleet myös ylikypsyvät herkästi kadottaen elegantit arominsa.
Touriga Franca on toista maata: se ei juurikaan piittaa kuumuudesta eikä kuivuudesta, vaan tuottaa tasaisen suuria satoja. Se on Douron viljellyin lajike (maan toiseksi) ja tuottaa muhkean parfyymisiä, orvokkiaromisia viinejä tuoden blendeihin pyöreyttä ja pehmeyttä vastapainoksi ryhdikkäämmälle Nacionalille. Värin sekä tanniinien uuttaminen vaatii kuitenkin työtä viinimön puolella.
Castelão tuottaa tiiviin vadelmaisia, hyvin ikääntyviä, jopa lihaisia punaviinejä, jotka iän myötä muodostavat tervan aromeja. Se viihtyy hyvin etelärannikon hiekkaisessa maaperässä ja lämpimässä ilmastossa, jossa sitä kutsutaan Periquitaksi, pieneksi papukaijaksi. Myös Trincadeira viihtyy mieluummin etelässä, sillä sen tiukat tertut ovat alttiita pohjoisen kosteudelle ja homeelle. Baga (jota viljellään erityisesti Bairradassa), on hyvin hapokas ja tanniininen, pienirypäleinen ja paksukuorinen lajike, joka pehmenee vasta ikääntyessään, mutta josta hyvin tehtynä ja pullokypsytettynä saadaan hienoja, kypsän mustaherukkaisia ja rustiikkeja viinejä.
Valkoisista lajikkeista ulkomailla tunnetaan parhaiten Vinho Verden Alvarinho (jota viljellään myös Albariño-nimellä Espanjassa). Suurin osa myös Vinho Verden viineistä on kuitenkin blendejä; raikkaan hapokkaita, alkoholipitoisuudeltaan matalia ja perinteisesti pirskahtelevia ruokaviinejä.
Suurimman hehtaarimäärän valkoisista kahmaisee Fernão Pires (alias Maria Gomes), jota viljellään ympäri etelää Bairradan lisäksi. Se tuottaa aikaisin kypsyvän hyvän sadon, ja on varsin monipuolinen tuottaen viinejä Bairradan kuohuvista aina Ribatejon makeisiin botrytisviineihin. Ikääntymiskelpoisia, jopa kuumassa ilmastossa hapokkuutensa säilyttäviä viinejä saadaan puolestaan Arinto-lajikkeesta, jonka suosiota rajoittaa sen pieni satomäärä.
Vaikka paikalliset lajikkeet hallitsevatkin Portugalin rypäleviljelyksiä, voittaa espanjalaislähtöinen Tempranillo silti viljelyhehtaareiden ykkössijan – sanotaan vaikka rypäleen mitalla, koska sekin yltää vain 9%:in kokonaisviljelyalasta. Lajike on viihtynyt maassa jo satoja vuosia eikä sitä pidetä siksi tuontirypäleenä. Etelän Alentejossa sitä kutsutaan nimellä Aragonez, Dourossa Tinta Roriz. Lajike kypsyy Touriga Nacionalia hitaammin eikä nauti kovasta kuumuudesta, ja parhaat tiiviin hedelmäiset ja pitkämakuiset versiot saadaan satoa rajoittavasta karusta maaperästä pohjoisemmassa Dourossa.
Alentejon viinialue on pinta-alaltaan Portugalin suurin kattaen koko maasta kolmasosan. Lissabonista itään, Espanjan rajalle johtava kolmikaistainen moottoritie on lähes tyhjä, ja 140 kilometrin matka Estremoz’n kylään taittuu nopeasti korkkipuumetsiä ihaillessa. Asutusta ei juuri näy vanhaa Èvoran kaupunkia lukuun ottamatta. Alentejon ilmasto on kuuma ja mannermainen, vaikka suurella alueella on luonnollisesti eroja leveysasteesta ja viilentävän Atlantin etäisyydestä riippuen. Maa kohoaa tasaisesti Borban ala-alueen 400 metriin, ja vasta Espanjan rajalla alkaa vuoristo. Maaperä vaihtelee huomattavasti, ja viinien kannalta on merkittävää kasvavatko ne hedelmäisessä punaista marmoria tai graniittia sisältävässä savimaassa, vaiko hienoimmilla kalkki- ja liuskekivisillä tarhoilla.
Alentejossa viinitarhat sijaitsevat suurilla tasangoilla
Portugalialisen viinisuvun poika Jõao Portugal Ramos valmistui enologiksi Lissabonissa 1980-luvulla. Hän työskenteli pitkään konsulttina auttaen viinintuottajia ympäri Portugalia ja saavutti kansainvälisen maineen merkittävänä Portugalin viinien laadun kehittäjänä. Vuonna 1990 Jõao Portugal istutti ensimmäiset omat 5 hehtaariaan Estremoziin, ja seitsemän vuotta myöhemmin rakennettiin Vila Santan viinimö, jossa yhdistyvät moderni teknologia sekä perinteiden kunnioitus. Premium-viinit poljetaan vanhaan tapaan jaloin marmorilagareissa samalla kun pihan toisella puolella laborantit analysoivat tarkasti viinin valmistuksen eri vaiheita ympäri vuoden.
Minut ottaa vastaan Jõao Maria, viinimestarin poika. Hänkin on enologi, ja minua ilahduttaa hänen konstailematon tyylinsä kertoa myös niistä haasteista ja opinkappaleista, joita viinin valmistuksen ja jatkuvan oppimisen tielle epäilemättä kuuluu. Markkinapuheet ovat kaukana, hänestä paistaa nuoren ihmisen aito intohimo ja tinkimättömyys hyvän ja entistä paremman viinin tekemiseen ympäristön hyvinvointia unohtamatta.
Nuori enologi Jõao Maria Ramos jatkaa isänsä jalanjäljillä
Vila Santassa ollaan siirtymässä luomuun, heidän omista viinitarhoistaan 40 hehtaaria on jo saanut sertifikaatin. Jõao Maria kertoo, että kuivassa ilmastossa eivät home- ja sienitaudit viihdy, joten alue on otollinen luomuviljelyyn. Kuumasta kesästä johtuen rypäleet kerätään varhain hapokkuuden säilyttämiseksi: viimeisin sadonkorjuu aloitettiin jo 10. elokuuta. (Vertailun vuoksi: Pohjois-Euroopassa viinirypäleitä kerätään vielä lokakuussa.) Kuumuus vaatii myös viinikellareiden viilentämistä, jotta tynnyreissä kypsytettävät viinit eivät paahdu.
Jõao Portugal Ramos Family Estates on laajentunut nopeasti. Alentejon lisäksi heidän 700 hehtaariaan kattavat viinitiloja myös Dourossa, Tejossa, Beira Atlânticossa ja Vinho Verdessä. Alentejossa 200 oman hehtaarin lisäksi sopimusviljelijät viljelevät 400 hehtaaria heidän toiveidensa mukaisesti. Vuotuinen tuotanto on huikeat 8 miljoonaa pulloa, joista 5 miljoonaa valmistetaan Alentejossa. Yhtiö osallistuu kansainväliseen TNS (The Natural Steps) –ohjelmaan, jossa kestävän kehityksen periaatteita ja innovaatioita sovelletaan toimintaan aina viinitarhalta kuluttajan tyhjään pulloon saakka. Ramosin filosofiaan kuuluu myös sosiaalinen vastuu, ja he panostavat paikallisen yhteisön kehittämiseen ja laajempaan humanitääriseen työhön.
9000 neliömetrin tilat ovat vaikuttavat pullotuslinjoineen ja laboratorioineen. Kellarissa yli 2000 ranskalaista, amerikkalaista ja portugalilaista tammitynnyriä kypsyttävät sisältöään hiljaisen klassisen musiikin soidessa. Yritän olla vitsikäs ja kysyn, millaisesta musiikista viinit pitävät. Jõao Maria nauraa, mutta vakavoituu nopeasti: ”Itseasiassa, äänimaailma ei ole täysin merkityksetön, ääniaallothan kulkevat hyvin nesteessä. Tiedämme, että esimerkiksi läheisen liikenteen johdosta tärisevä kellari aiheuttaa vahinkoa viineille, miksei siis myös jatkuva meteli?”
Vaikuttavassa viinikellarissa on tunnelmaa
Maistellessamme viinivalikoimaa kukkaistuoksuisesta valkoviinistä punaiseen Smart Dog:iin ja lagareissa poljettuun ja tammikypsytettyyn Vila Santa –kategoriaan, kauniin terassin lasiovelle ilmestyy äkkiä heiluva häntä. ”Siinä hän nyt on! Smart Dog!”, huudahtaa Jõao Maria. Isän Cockerspanieli Pingo tahtoo selvästi myös osalliseksi maistelutuokioon. ”Haluatko tietää, miksi häntä kutsutaan Smart Dog:ksi?”, Jõao Maria kysyy ja käy piilottamassa yhden pulloista. Koira päästetään sisään ja saa tehtäväkseen ”etsiä viinipullon”. Yhdessä tohinassa piilopaikka on selvitetty ja koira palaa – suussaan viinipullo!
Pingo-niminen Cockerspanieli on todellinen ”Smart Dog”
Viinin etikettiin koira sai lempinimensä, koska oli osallinen sen syntyyn: Eräänä päivänä se katosi ja löytyi vasta pitkän etsinnän ja kilometrien päästä. Se tutki maata kuoppaa kaivaen ja häntää heiluttaen. Isä Ramos kiinnostui kuopan paljastamasta soraisesta maaperästä ja huomasi löytäneensä paikan, joka sopisi erinomaisesti Syrah-lajkkeelle.
Smart Dog –viini on Syrah:n ja paikallisen Trincadeiran muhkea ja pehmeätanniininen blendi, jota myydään Alkossa kolmen litran hanapakkauksessa.
Seuraavassa osassa matkaamme pohjoiseen Douroon ja vierailemme Graham'sin portviinitalossa! Lue artikkeli
täältä.
Teksti: Liisa Huttu-Hiltunen
Kuvat: Liisa Huttu-Hiltunen, JPRamos
Julkaistu 6/2017
