Entrecôte venetolaiseen tapaan

punaviini entrecotelle
Ainekset

4 pihveiksi leikattua naudan välikyljystä eli entrecôtea

Marinadi

1/2 pulloa  Tommasi Ripasso -punaviiniä

1/2 dl sokeria

8 kokonaista neilikkaa

1/2 tl muskottipähkinää

1/2 tl kanelia

1 appelsiinin raastettu kuori

Lisäksi

voita

sormisuolaa

mustapippuria

Kapris-rosmariinivoi

75 g voita

1 1/2 rkl kapriksia

2 oksaa rosmariinia

ripaus suolaa

( 1 anjovisfilee)

Mikä punaviini entrecotelle sopisi? Kokkaa entrecote venetolaiseen tapaan Tiina Rantasen reseptillä:

  1. Teen ensin marinadi. Kiehauta viiniä, sokeria ja mausteita viitisen minuuttia. Ota kattila liedeltä ja anna jäähtyä.
  2. Pane lihat laakeaan vuokaan ja kaada maustettu punaviini lihan päälle. Marinoi lihoja 1/2-3 vuorokautta.
  3. Tee maustevoi. Sekoita ainekset monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa keskenään. (Anjovis antaa maustevoille pikantin säväyksen, mutta sen voi hyvin jättää poiskin.) Muotoile voista nappeja ja pistä ne jääkaappiin tai pakastimeen odottamaan käyttöä.
  4. Ota pihvit viinistä puolisen tuntia ennen paistamista huoneenlämpöön.
  5. Paista pihvejä kuumalla pannulla voissa 2-3 minuuttia/puoli haluamastasi kypsyysasteesta riippuen. Mausta suolalla ja pippurilla.
  6. Tarjoa entrecôte-pihvit keitettyjen, valkosipulilla, appelsiininkuoriraasteella ja oliiviöljyllä maustettujen papujen kanssa.

Ohje: Tiina Rantanen

Tutustu Tiinan resepteihin Kotilieden Himahella-blogissa

Ja lisää herkullisiä reseptejä Viinipostin Lautasella-osiossa!

Suositukset

Tommasi Ripasso

Tommasi Ripasso

Tämä ”amaronen pikkuveli” ja palkittu ripasso on roteva ja särmikäs, rustiikkinen viini ntrecôten rinnalle. Tommasi Ripasso on oiva kumppani myös muille voimakkaille lihoille, voimakkaanmakuisille pastoille ja kypsytetyille juustoille.

“**** -tähteä”, “Harmoninen, laadultaan erinomainen”, “Luonteikas viini” -Viinilehti

Italia 22,45€